Valtamedia, valemedia vai vastuullinen media?

#FAKENEWS #SAD Näin viestii läntisen maailman johtavan valtion päämies Twitterissä pyrkiessään horjuttamaan hänen omaa toimintaansa uutisoivia laatulehtiä.

Donald Trump meni virkakautensa alkuvaiheissa niin pitkälle, että nimesi New York Timesin, ABC:n ja NBC:n kaltaiset uutismediat ”Amerikan kansan vihollisiksi”. Myöhemmin hän mukiloi YouTube-videolla CNN:n tainnoksiin.

George Orwellin kuvaama maailma on tullut todeksi. Jos presidentin virkaanastujaisissa on odotettua vähemmän ihmisiä paikalla, siitä selvitään, kun vallanpitäjä sanoo, että väkeä oli enemmän kuin koskaan.

Paitsi, jos tarkistetaan faktat.

Juuri se on luotettavan journalismin ydin. Pyritään selvittämään, miten asiat ovat. Kuvataan asiat niin kuin ne ovat. Korjataan asiavirheet, kun sellaisia syntyy.

Trump on ottanut vapaan median silmätikukseen ja rinnastaa kaikki kriittiset äänet poliittiseen oppositioon. Tämä on valitettavan tuttu ajatuksen kulku muuallakin maailmassa, myös lähellä meitä. Turkki ja Venäjä ovat käytännössä vaientaneet riippumattoman median. Puola ja Unkari ovat samalla tiellä.

Mitään salaamatta ja mitään harkitsematta

”Valtamediaksi” nimetty ”perinteinen media” pyritään leimaamaan eliittiä myötäileväksi ja tosiasioita salailevaksi. ”Vaihtoehtomedia” sen sijaan kertoo asiat niin kuin ne ovat: mitään salaamatta ja mitään harkitsematta – mutta ehdottoman tarkoitushakuisesti. Tarvittaessa otetaan käyttöön ”vaihtoehtoiset faktat”. ”Vaihtoehtomedia” nimettiin pian kuvaavammin ”valemediaksi”, koska se ei tarkista faktoja eikä vastaa sisällöstään.

Oikean median vastuunkantaja on päätoimittaja, joka seisoo jokaisen julkaistun sanan ja kuvan takana, viime kädessä oikeudessa. Se synnyttää juridista, mutta ennen kaikkea eettistä harkintaa, jota toimituksissa tehdään koko ajan Journalistin ohjeiden viitoittamana.

Valemedian vastuunkantajia on vaikea löytää. Joskus heitä joudutaan etsimään kansainvälisellä etsintäkuulutuksella.

JSN:n jäsenen on sitouduttava tosiasioihin

Suomessa valemedian ja valtamedian rajakeskustelua on käyty kiivaasti maahanmuuttokysymyksessä ja perussuomalaisten puolueen jakaantumisen yhteydessä.

Uusi vaihtoehto -ryhmän (Siniset) johto teki selvän pesäeron valesivustoihin ja ihmisarvon loukkauksiin, kun taas perussuomalaisiin jääneet kellokkaat ovat käyneet julkista keskustelua tukeutumalla myös valesivustojen uutisointiin.

Perussuomalaiset-lehti ja Suomen Uutiset eivät ole hakeneet Julkisen sanan neuvoston jäsenyyttä. Päätoimittaja Matias Turkkila on perustellut ratkaisua sillä, että puoluelehden päätoimittaja ei voi sitoutua Journalistin ohjeisiin, koska hän ei ole riippumaton journalisti.

Lausuntoon sisältyy virheellinen käsitys, että media-alan kunniallisiin toimintatapoihin sitoutuminen edellyttäisi poliittista sitoutumattomuutta. Yhdessä asiassa JSN-media ei voi olla puolueeton: sen on oltava tosiasioiden puolella.

Teksti: Jukka Holmberg, Medialiiton toimitusjohtaja ja Sanomalehtien Liiton liittojohtaja
Kuva: Shutterstock / doddis77