Kuuntelija on radiokilpailun voittaja

Radiomarkkinoiden keskittymisestä on kuuntelijalle pelkkää hyötyä, sanoo Bauer Median brittiläinen keulahahmo Paul Keenan.

Saksalaisen Bauer Median SBS-hankinta oli pohjoismaisten radiomarkkinoiden merkittävimpiä järjestelyjä 2000-luvulla, totesi alan kilpailuasetelmia selvittänyt liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä tammikuussa 2016. Ryhmä oli oikeassa: kun Bauer Media osti SBS Discovery Radion kesällä 2015, se sai tukevan jalansijan paitsi Suomen myös Ruotsin, Norjan ja Tanskan kaupallisen radion markkinoista.

Konsolidaatio merkitsee valinnanvapautta

Bauerin järjestelyjen pääarkkitehtina on esiintynyt konsernin Iso-Britannian ja Pohjoismaiden toiminnoista vastaava Paul Keenan. Hän on siis oikea henkilö kertomaan, onko kuluttajalle haittaa vai hyötyä siitä, että yhä suurempi osa kanavista ajautuu yhä harvempien ja isompien mediayhtiöiden omistukseen.

Keenan yskäisee kurkkunsa selväksi ja sanoo, että hyötyä: konsolidaatio ei vähennä vaan lisää valinnanvapautta.

– Se, joka pystyy luomaan kiinnostavia, yllättäviä ja mieleenpainuvia sisältöjä, menestyy. Tekniikka mahdollistaa koko ajan yksilöllisempiä ja tarkemmin räätälöityjä palveluja, mutta se vaatii resursseja. Mitä isompi toimija, sitä nopeammin pystyy tuomaan innovaatioita markkinoille ja kasvattamaan tuotevalikoimaa – eli lisäämään kuluttajan valinnanvaraa.

Bauer Medialla on julkaisupaletissaan kaikki mediakanavat, mutta rivakimmin se on kasvanut radion puolella. Keenanilla on siihen selitys:

– Radio on erittäin elinvoimainen media. Sen kautta voidaan tarjota sekä uskottavia uutisia että rentouttavaa viihdettä. Radio on helppokäyttöinen, sosiaalinen, universaali, mobiili ja kuluttajalle maksuton. Se pystyy kokoamaan yleisön, joka on arvokas brändiään rakentavalle mainostajalle. Kaiken lisäksi radio on väline, jonka on helppo mukautua uuteen ja jatkuvasti muuttuvaan monimediamaailmaan.

Keenanin tapainen mediapersoona ei voi välttyä kysymykseltä, millainen on painetun lehdistön tulevaisuus.

– Printti on edelleen keskeinen osa Bauerin strategiaa. Se on yhä hyvin vaikutusvaltainen väline sekä yksinään että osana isompaa monimedia-alustaa.

Brittinä Keenan joutuu myös vastaamaan jatkuvasti kysymykseen siitä, miten brexit vaikuttaa aikanaan Bauerin bisneksiin. Bauer on sentään kotoisin EU:n vaikutusvaltaisimmasta jäsenmaasta Saksasta, ja yhtiön suurin yksittäinen markkina-alue on EU:sta eroava Iso-Britannia?

– Bauer jatkaa merkittäviä panostuksiaan Britanniaan riippumatta siitä, mikä on Britannian tuleva asema EU:ssa. Olen optimistinen. Uskon brittien pystyvän neuvottelemaan EU:n kanssa win–win-ratkaisun.

Teksti: Jukka Saastamoinen
Kuva: Shutterstock

Bauer Media Group on saksalainen, vuonna 1875 perustettu media-alan perheyritys. Se toimii 20 maassa ja tekee noin 2,5 miljardin liikevaihdon vuodessa. Yhtiö omistaa yli 100 radio- ja televisiokanavaa, noin 600 aikakauslehteä ja 400 digitaalista mediaa. Se on Euroopan suurin kaupallisen radion toimija: päivittäisiä kuulijoita on 24,4 miljoonaa. Suomessa Bauer Median leirissä ovat radiokanavat Radio Nova, Iskelmä, Kiss, RadioCity, Suomirock, Radio Pooki ja Play Radio sekä seitsemän nettisivustoa.