Kuvagalleria

Digitaalisen murroksen suurin haaste on johtamisessa

Miten mediayritykset selviävät toimialan murroksesta ja löytävät uutta kasvua? Professori, hallitusammattilainen Lucy Küng nimeää kolme keskeistä askelta, joihin organisaatioiden tulisi keskittyä.

Yrityksillä pitää ensinnäkin olla selkeä näkemys siitä, mikä niiden rooli on uudessa mediaympäristössä. Miksi asiakkaiden pitäisi käyttää aikaa ja rahaa yrityksen tuotteisiin ja palveluihin?

Toinen askel on selkeän ansaintamallin kehittäminen. Viime aikoina on tapahtunut painopisteen siirtyminen mainostuotoista tilaustuottoihin. Tilaustuotot eivät kuitenkaan välttämättä riitä, vaan tarvitaan myös muita tulovirtoja ja jopa muilta sektoreilta, kuten tapahtumista.

Kolmas vaihe on organisaation muuttaminen. Tässä on kyse jopa suuremmasta mullistuksesta kuin uusissa sisällöissä tai tuotteissa. Keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa, miten organisaatiota johdetaan, miten päätöksiä tehdään ja millaisia työntekijöitä rekrytoidaan.

Muutos on maraton, ei pikajuoksu

”Johtajan ei tarvitse olla suuri visionääri, eikä häneltä vaadita koodaustaitoja. Hänen pitää sen sijaan ymmärtää digitalisen murroksen suuruus, luoda toimiva strategia ja ennen kaikkea pitää yllä organisaation muutosta”, Küng painottaa.

”Organisaatiokulttuurin muuttaminen on iso haaste, joka edellyttää johdolta eriasteisia keinoja. Muutos ja uudistaminen täytyy tuoda osaksi arkea, ja johtajien tulee viestiä tavoitteista pitkäjänteisesti. Pikajuoksun sijaan kyseessä on maraton”, hän jatkaa.

Lucy Küng on kansainvälisesti tunnustettu strategia-, innovaatio- ja johtajuusasiantuntija, joka keskittyy erityisesti digitalisaation vaikutuksiin ja auttaa sekä organisaatioita että tutkijoita parhaiden käytäntöjen luomisessa. Küng esiintyy Mediapäivän iltapäiväseminaarissa otsikolla ”Going Digital – How Are Legacy Leaders Transforming Strategy, Leadership and Culture?”.

Tutustu koko ohjelmaan
Ilmoittaudu tapahtumaan