Järjestäjät

Mediapäivän järjestävät Aikakausmedia, Graafinen Teollisuus, Medialiitto, RadioMedia, Suomen Kustannusyhdistys ja Uutismedian liitto. Mediapäivän koordinaattorina toimii Medialiiton viestintäasiantuntija Sofia Koene, sofia.koene@medialiitto.fi, puh. 044 2631095.

Aikakausmedia on aikakauslehtikustantajien ja -julkaisijoiden yhteistyöfoorumi, jonka 247 jäsentä julkaisevat yhteensä 479:ää eri aikakauslehteä ja digitaalista julkaisua. Aikakausmediassa ovat edustettuna yleisömediat, ammatti- ja järjestömediat sekä asiakasmediat.

Aikakausmedia valvoo aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden etuja. Se kehittää ja tarjoaa työkaluja, joilla ala pystyy vastaamaan muuttuvan mediakentän kilpailuun. Aikakausmedian toimintoja ovat elinkeinopoliittinen edunvalvonta, tutkimus ja markkinointi, viestintä ja koulutus sekä mediakasvatus.

 

Graafinen Teollisuus on kirjapainojen ja muiden graafisen tuotannon yritysten elinkeinopoliittinen etujärjestö. Edunvalvonnan lisäksi liitto parantaa jäsenyrityksiensä toimintaedellytyksiä, kilpailukykyä, yhteistyötä ja osaamista.

Liitto seuraa jäsenyrityksiä koskevan lainsäädännön kehittymistä ja ohjaa jäseniään sen soveltamisessa. Liitto järjestää jäsenilleen koulutusta sekä kehittää alan ammatillista koulutusta.

Medialiitto

Medialiitto on media-alan ja graafisen teollisuuden yritysten edunvalvontajärjestö. Jäsenjärjestöjä ovat Aikakausmedia, Graafinen Teollisuus, RadioMedia, Suomen Kustannusyhdistys ja Uutismedian liitto. Medialiitto edustaa noin 600:aa yritystä uutismedian, aikakausmedian, kirjojen ja oppimateriaalin kustantamisen sekä painamisen, radio- ja tv-toiminnan ja jakelun alueilla. Medialiiton jäsenyritykset työllistävät Suomessa suoraan noin 20 000 henkilöä, ja liiton edustamien toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 3,1 miljardia euroa.

 

RadioMedia on kaupallisten radioiden kattojärjestö. Sen jäseninä on 30 radioyhtiötä, joilla on hallussaan yhteensä yli 100 radiokanavaa.

RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. RadioMedia järjestää alan tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat, kuten RadioGaalan.

 

Suomen Kustannusyhdistys

 

Suomen Kustannusyhdistys on kirja- ja oppimateriaalikustantajien edunvalvontajärjestö. Se on perustettu vuonna 1858 ja on Suomen vanhin toimialajärjestö.

Edunvalvonnassaan yhdistys pyrkii edesauttamaan kustantamisen edellytyksiä vaikuttamalla lainsäädäntöön ja poliittiseen päätöksentekoon. Se hankkii ja jakaa tietoa jäsenilleen ja alasta kiinnostuneille, tarjoaa koulutusta sekä tukee monimuotoisten jakeluteiden kehitystä. Aatteellisena järjestönä yhdistys tekee toimia lukemisen edistämiseksi.

Uutismedian liiton logo.

Uutismedian liitto on Suomen sanomalehtien, kaupunkilehtien ja muiden uutismedioiden julkaisijoiden toimialajärjestö. Sen tehtävänä on parantaa uudistuvan, luotettavan ja suomalaisille merkityksellisen uutismedian toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä. Liiton päätoimintoja ovat edunvalvonta, markkinointi, tutkimukset, mediakasvatus, koulutukset ja viestintä. Liitto julkaisee Suomen Lehdistö -lehteä.

Uutismedian liiton jäseninä on 115 yritystä. Liiton jäsenyritykset ovat sanoma- ja kaupunkilehtien julkaisijoita, konserniyhtiöitä, jakeluyhtiöitä, kuva- ja uutistoimistoja, markkinointiyhtiöitä ja sanomalehtipainoja. Liittoon kuuluu 169 sanomalehteä, 55 kaupunkilehteä, 2 verkkojulkaisua ja 5 muuta lehteä.